Blogin lopetus

Blogilla on ollut sivunäyttöjä noin kaksi tuhatta, joten kyllä tätä on joku tainnut lueskellakin. Vaikka tekstit ovat enimmäkseen olleet suunnattuja Suomeen jääneille läheisille kuulumisten välittämiseksi, on blogiin tultu useasti myös blogilistoilta ja googlesta "vaihto-opiskelu" ja "erasmus" hakusanoilla. Lisäksi välillä joku on eksynyt tänne Saksan matkailustakin tietoa etsiessään.

Tämän takia lisäsinkin nyt teksteihin tagit vaihto ja travel. Noiden kanssa pitäisi löytää kaiken henkilökohtaisen löpinän seasta ne hieman näitä kahta ryhmää kiinnostavammat tekstit.

Vaihto-tagilla löytyy jutut, joiden voisin kuvitella kiinnostavan sellaisia ihmisiä, jotka lähtevät vaihto-opiskelemaan, erityisesti Saksaan. Löytyy alun matkatavaratuskastelut (ps. kaiken voi ostaa sieltä, ota vain kamera ja suomi-englanti -sanakirja mukaan), koulujutut sekä loppuvaiheen haikailut.

Travel-tagilla löytyy kaikki reissuraportit. Varsinaisia matkailuvinkkejä en ole tainnut kirjoitella, mutta kuvallisia juttuja Saksan viehättävistä pikkukaupungeista ja parista vähän suuremmastakin. Lähinnä ne ovat tuolta Rhein-Neckar -alueelta. En edes muista missä kaikissa sitä on tullut käytyä, mutta ainakin Heidelberg, Weinheim, Würzburg, Neustadt, Speyern, Schwetzingen, Frankfurt, Mainz, Berlin, München, Düsseldorf ja Xanten löytyi nopealla läpilukemisella. Hollannissa käytiin den Haagissa ja Amsterdamissa, ja Ranskan puolelle tehtiin Vilman kanssa visiitti Strasbourgiin. Eli jos joku haluaa sielläpäin kotimaanmatkailua harrastaa, niin tuolta löytyy vähän juttua.

Jos joku on oikeasti lähdössä Ludwigshafeniin vaihtoon, ensinnäkin suosittelen ettet lähde (hah) vaan valitse mikä vaan kauniinpi ja einiinmaahanmuuttajientäyttämä kaupunki. Jos sinulla ei ole kuitenkaan muita vaihtoehtoja kuin LU, niin kirjoita ihmeessä kommenttia jos haluat jotain kysyä.

Nyt lähden lopullisesti takavasemmalle ja jätän tämän blogin rauhaan. Vielä kerran: Auf Wiedersehen!

Vaihdon jälkeen

Nyt on oltu tasan kuukausi Suomessa ja pitäisi varmaan kirjoitella miltä nyt tuntuu. No nyt tuntuu... normaalilta.

Ensimmäiset pari viikkoa Suomessa meni vähän masentuneissa tunnelmissa. Oli ikävä vähän kaikkea Saksasta, eniten kuitenkin niitä ihmisiä, ja sitä että koko ajan oli jotain tekemistä, menoa ja meininkiä. Täällä kotona olin päivät yksin kun Markus (ja kaikki kaveritkin) oli tietenkin töissä päivät, eikä minulla ollut mitään ohjelmaa, muuta kuin aloittaa opinnäytetyötä, joka oli sekin mahdotonta ennen kuin sen tilaajat tulivat takaisin lomiltaan. Istun siis kotona ja tuijotin telkkaria.

Pikku hiljaa tässä on kuitenkin ajatukset Saksasta hälvenneet ja on tottunut tähän elämänmenoon täällä. Vieläkin on vähän tylsää, joten töitä pitäisi jo kukkaronkin puolesta pikku hiljaa hakea, mutta opparin kirjoittaminen alkaa kyllä nyt käydä päiväohjelmasta.

Viime viikon meillä oli vieraana Adam ja hänen Tsekkiläinen ystävänsä Baltian ja Pohjoismaiden ympärireissullaan. Ensimmäinen Erasmuksen reunion siis jo toteutettu! Käytettiin niitä saaressa saunomassa ja näytin Vanhaa Raumaa, lopulta mentiin Markuksen kanssa niiden mukaan vielä Tukholmaan päiväksi ja näytettiin miten ruotsinlaivalla kuuluu käyttäytyä. Nyt onkin jo kova suunnittelu reissuun lähtemisestä talvella, joko ihan vaan Tsekkeihin vastavierailulle, tai sitten jotain pidempää reissua Euroopassa, jolloin voisi käydä jonkun muunkin luona...

Vaihdosta jäi kyllä ihan selvä kaipuu ulkomaille. Voisin hyvin kuvitella muuttavani pariksi vuodeksi töiden perässä johonkin Eurooppaan. Sitä en kyllä tiedä mihin otetaan töihin bachelor -tasoinen tradenomi, mutta sen näkee sitten. Jos taas lähden vielä jotain opiskelemaan (mikä on hyvin todennäköistä sekin), niin elämäntilanteen salliessa lähden kyllä taas vaihtoonkin. Tai jos mikään näistä ei tapahdu, niin ainakin matkailu on tästä lähtien lähellä sydäntä. Kyllä sinne Saksaankin varmaan vielä joskus täytyy uudestaan lähteä. Nykyään aina kun kuulen jossain puhuttavan saksaa, niin höristelen oikein korviani ja nautin siitä kun ymmärrän jotain. Jopa Lemmen viemää on jäänyt pari kertaa telkkarista auki, joten olen todellakin jotenkin mieleltäni lopullisesti vahingoittunut.

Vaihto-opiskelemaan lähtö oli siis ehdottoman hyvä päätös ja suosittelen sitä ihan jokaiselle joka vähänkään miettii. En keksi ainoatakaan syytä jättää se kokemus kokematta jos siihen annetaan vain mahdollisuus. Kämpän löytää kyllä uuden, parisuhde kestää kyllä parin kuukauden erossa olon jos on kestääkseen, ja opiskellessa harvalla on vielä vakityötäkään. Ja jos ei ole mitään Suomeen välittömästi sitovia asioita, sanoisin että lähtekää vaihtoon vuodeksi. Neljä kuukautta oli loppupeleissä hyvin lyhyt aika, mutta olen iloinen, että päätin lähteä edes siksi reissuun. Nyt on ystäviä ympäri maailmaa, kielitaitokin hieman parantunut, ja ajatusmaailma varmasti avarampi. Kyllä tämä koto-Suomikin tuntuu nyt aika mahtavalta maalta kun on muutakin nähnyt, mutta silti jäi kova nälkä siihen muuhunkin. Katsotaan siis mihin tässä vielä päädytään.

Auf Wiedersehen!

Viimeisen viikon loppuviikko

Hupsista, nyt on oltu koto-Suomessa jo monta viikkoa, eikä muka ole ollut aikaa (motivaatiota) kirjoitella viimeisiä kuulumisia vaihdosta. No nyt on aika viimeistellä tämä blogi tällä tekstillä viimeisen viikon tapahtumista ja toisella vaihdon jälkeisistä tunnelmista. 

Maanantaina päästiin vihdoin ja viimein Vilman kanssa Heidelbergin linnaa katsomaan. Käveltiin puutarhassa, otettiin noin miljoona kuvaa, sekä mentiin ohjatulle kierrokselle linnaan. Luulin että meidän opas oli ollut viime kerralla huono, mutta tämän kertainen täti vasta tylsä olikin. Jätti kertomatta kaikki hauskat yksityiskohdat ja tarinat, joita "luokkaretkellämme" ollut opas oli kertonut. No, minä sitten tarinoin Vilmalle niitä osuuksia joita muistin, ja luulen että linnafriikki siskoni oli ihan tyytyväinen. Kaunis paikka tuo on, ehdottomasti vierailemisen arvoinen.

Takana linna ja alhaalla Heidelbergin kaupunki, kuva puutarhasta

Mahtipontinen portti

Linnasta oli mahtavat maisemat alas kaupunkiin

Sodissa romahtanut palatsitorni

Linnanpihaa, sisältä ei saanut ottaa kuvia 

Linnassa oli myös apteekkimuseo

Yksi linnan kuninkaista oli tunnettu tästä:
maailman suurin ikinä täytetty viinitynnyri

Linnan jälkeen käveltiin kaupunkiin, sillä tavoitteena oli saada vielä jätskit eräästä tietystä kojusta, jossa tekivät ruusun muotoisia "palloja". Jätski oli todella hyvää, mutta suurin herkku taisi olla sen silmänruoka. Tämän jälkeen kiiruhdettiin takaisin Ludwigshafeniin, sillä Chi piti illalla läksiäisensä Alegrossa, ravintolassa jossa oli työskennellyt Saksassa olonsa aikana. Matka ei tietenkään sujunut taaskaan (menomatkalla meitä vastapäätä istui pari turkkilaista miestä, joista toinen halusi välttämättä jututtaa "seksikästä punatukkaista ulkomaalaista". Puhetta oli muunmuassa yhteisistä lapsista.) ihan ohjekirjan mukaan, sillä tällä kertaa Vilman lippu oli mennyt pari tuntia ennen paluumatkaa vanhaksi, ja jouduimme pakenemaan tarkastajia junasta ulos jo Mannheimissa.

Muutaman mutkan kautta pääsimme lopulta vain vähän myöhässä Allegroon, jossa Chin saksalainen pomo oli yllättänyt hänet ja järjestänyt kunnon schnitzel- illallisen Chin työkavereille ja ystäville.

Tiistai meni shoppaillessa Rhein-Gallerissa ja illalla Stars -drinkkibaarissa nautiskellessa Ollin, Chrisin, Omarin, Katin ja Adamin kanssa. Jos joku joskus eksyy Mannheimiin niin suosittelen paikkaa. Siellä on aina eri viikonpäivinä erilaisia tarjouksia drinkeistä, joten ainakin suomalaisen kukkaroon tuntuvat ihan huokeilta hinnoilta tuollaisista jättikokoisista hienoista drinkeistä.

Keskiviikkona lähdettiin Ollin ja Chrisin kanssa Baden Badeniin kylpyläreissulle. Olin jo paljon aikaisemminkin halunnut lähteä sinne katsastamaan paikan, joten nyt oli pakko käyttää viimeinen mahdollisuus. Chrisillä oli auto Saksassa mukana, joten matkustamista ei tarvinnut pientä navigointia lukuunottamatta stressata. Matka kesti Ludwigshafenista pari tuntia.

Paikanpäällä halusin ensiksi käydä Mercur Bergin huipulla, sillä olin netistä lueskellut, että sieltä oli hienot maisemat, kirkkaalla ilmalla olisi pitänyt nähdä Ranskaan asti. No, en ole varma näkyikö Ranska, mutta kauas sieltä kyllä näki. Vuoren päälle matkustettiin Bergbahnilla, joka oli siis pieni koppero, joka kulki raitetita pitkin jyrkkää rinnettä ylös. Itse en paljon alaspäin uskaltanut katsella, varsinkaan alaspäin mennessä. Sama tunne mahanpohjassa, kuin huvipuistojen vapaapudotustorneissa siellä ylhäällä odotellessa, että koska se tippuu alas... :D

Kuvanverran piti kääntää päätä tähänkin suuntaan...

Mercur Bergin jäkeen suunnattiin itse kaupunkiin ja kylpylään, joka siis oli aivan vuoren juurella. Baden Badenhan on kuuluisa kylpyläkaupunki thermal watereineen, ja nykyään ilmeisesti lähinnä venäläisten suosima turistikohde, joten odotin paikalta jotain erikoista. Kaupunki oli tyypillinen saksalainen pikkukaupunki, ja kylpylä oli melko pieni. Suomalaisilla Edeneillä ja muilla on tuplamäärä altaita... Saunaosasto oli kyllä kiva, oli varmaan kymmenen erilaista saunaa hoyrysaunoista "perinteiseen suomalaiseen" (ihan kuiva 80 asteinen sauna). Päänvaivaa aiheutti aluksi se, ettei saunaosastolla saanut pitää uimapukua, mutta sinne mennessämme huomasimme että puolilla ihmisistä oli silti pyyhe ympärillä, joten sellaisella varustuksella mekin sitten sinne astelimme. 

Jälkeenpäin oli kunnolla rentoutunut olo, mutta ei kyllä huvittanut lähteä takaisin kolmekymmentäasteiseen ulkoilmaan. Joka tapauksessa lähdimme melko vauhdikkaasti kotia kohti, sillä illalla oli Paulan läksiäiset basementissa. Eli matka kävi kaupan kautta kotiin, maalia naamaan ja suoraan basementia kohti. Siellä ei varmaan tapahtunut mitään tavallisesta poikkeavaa, sillä en muista illasta muuta kuin sen, että halusin olla siellä mahdollisimman myöhään, sillä se oli viimeinen ilta, jonka siellä viettäisin. 

Torstai oli Vilman viimeinen päivä Saksassa, ja halusin näyttää hänelle vielä läheisen Schwetzingenin palatsin puutarhan. Paikka on siis sellainen, jossa kävimme jo semesterin alussa pienellä porukalla. Kiertelimme koko päivän siis siellä, söimme eväitä puistonpenkillä ja räpsimme miljoona valokuvaa. Illalla menimme istuskelemaan Orient Loungeen, Berliner Platzilla olevaan sishapaikkaan muiden kanssa ja sitten olikin jo aika saattaa Vilma yömyöhään lentokenttäbussiin. 

Perjantaina minulle oli varattu "official cheking out" asuntolasta, mutta olin saanut luvan asua asunnossa kuitenkin sunnuntaihin asti, jolloin minun lentoni oli kotiin. Jäljellä olevat muut vaihtarit lähtivät aamulla rannalle, joten lähetin Hausmeisterille sähköpostia, olisiko kello kolmeksi sovittua asiointia mahdollista aikaistaa tai myöhäistää (syytä en tietenkään kertonut :D) ja kysyin, mitä minun käytännössä nyt pitäisi tehdä tämän päivän aikana. Hän vastasi viestiin, että tapaamista aikaistettaisiin tunnilla, ja hän haluaisi tehdä alustavan huonetarkastuksen jo nyt, vaikka olisinkin sunnuntaihin asti maisemissa. Apua. Siitä alkoi melko kiireinen siivoaminen, ja rannalle suuntaaminen jäi kyllä kakkoseksi. 

Sain parissa tunnissa kuitenkin siivottua melkoisesti ja kun Hausmeister tuli tarkistamaan asuntoa, oli siellä kaikki jo melko mallillaan. Sitten allekirjoitettiin taas jotain papereita ja koko homma oli sillä selvä. Muut olivat vieläkin rannalla, joten lähdin pikapikaa sinne päin, sillä halusin ulos pesuaineilta lemuavasta kämpästä. 

Olin tietenkin melko myöhässä paikalla, ja kaikki alkoivat olla jo nälkäisiä ja väsyneitä. Osa oli jo lähtenyt, ja osa lähti melkein heti kun tulin, mutta Chris onneksi jäi hetkeksi pitämään seuraa. Italialaiset kutsuivat meidät kuitenkin meidät kaksi syömään illalla heidän luokseen, "viimeiselle ehtoolliselle", sillä suurin osa vaihtareista oli lähdössä kotiin seuraavana päivänä. Illalla menimme siis heidän kämpilleen, ja siellä oli myös korealaiset ja ruokailun puolivälissä paikalle saapui myös Kati, Omar ja Adam. Loppujen lopuksi meitä oli siis koossa melko iso porukka. Italialaiset olivat tehneet lasagnea, joka oli muuten todella hyvää ja sitä tyrkytettiin lisää lautaselle kunnon italialaismamman tyyliin. Kati, Omar ja Adam halusivat saattaa minut kotiin, sillä tuo oli viimeinen kerta kun osaa heistä näkisin. Yllättävän kevyesti meni kuitenkin hyvästien heitto, joten suuntasin kämppään kasaamaan lisää tavaroita matkalaukkuun. 

Lauantai meni siivotessa ja siivotessa ja pakatessa ja siivotessa. Yllättävän paljon siitä kämpästä löytyi luuttuamisen kohteita ja tavaraa joka meni joko roskiin, tai japanialaisten kierrätyssysteemiin. Melkein kävi sääliksi Aimia, joka oli yksi niistä, jotka jäivät seuraavalle semesterille Saksaan, sillä kannoin hänen asunnolleen neljä kassillista tavaraa, ja siellä näkyi olevan jo ennestäänkin melkoisen ahdasta... Tässä vaiheessa kyllä tajusin, miten paljon kämpän valmiiksi laittamisesta oli jäänyt minun harteilleni Chin lähtiessä aiemmin, mutta eipä sille mitään voinut. Pieni tunne oli myös siitä, että oliko suomalainen siisteys ihan sitä, mitä kaikki muut siinä asuntolassa noudattivat... Joka tapauksessa laitoin asunnon sellaiseen kuntoon, jollaisena sen kehtaisin Suomessakin luovuttaa, vaikka se ei todellakaan sitä ollut silloin kun itse sinne tulin. 

Illalla oli vielä pakko päästä johonkin ulos, joten kutsuin Chrisin kanssani jätskille Berliner Platzin kahvilaan. Ketään muita vaihtareita Ludwigshafenissa ei sitten enää ollutkaan jäljellä. Siellä tuli istuskeltua ja juteltua parisen tuntia. Tämän pienen tuulettumisen jälkeen menin jatkamaan kämpän puunausta ja laitoin kaikki valmiiksi seuraavaa päivää ja lentokentälle lähtöä varten. 

Matka sujui hyvin, varsinkin kun lentokenttäkin oli jo ennestään tuttu. Markus oli Suomen päässä vastassa, ja sieltä pääsikin sitten ihan oikeasti KOTIIN. 

Sisko Saksassa ja Strasbourg

Vilma tosiaan tuli Saksaan viimeiseksi viikoksi, joten tiedossa oli kunnon turisteilurysäys vielä viimeisinä vaihtohetkinä. 

Perjantaina hain Vilman tentin jälkeen Mannheimista, josta suuntasimme vähän kiireellä Heidelbergiin katsomaan opiskelijatapahtumaa, jonne Olli ja Chris olivat menneet jo edellä. Vilmalla oli vielä laukkukin mukana, ja sekoilin vielä bussien kanssa, joten reissu oli aika hätäinen. Tapahtumaan päästiin kun se oli puolessa välissä, ja muutenkaan ei ollut ihan niin erikoinen mitä olisi odottanut, mutta kävimme sen jälkeen vielä kävelemässä Heidelbergin keskustassa syömässä ja muutamassa kaupassa.

Kotiin päästyämme tehtiin pikaiset vaatteiden vaihdot ja siistiytymiset, sillä illalla oli taas yhdet jäähyväisjuhlat. Vilma sulautui joukkoon ihan hyvin, ja taas ihmeteltiin että puhuuko kaikki suomalaiset niin hyvää englantia :) Omar oli löytänyt jostain ”jokamaunrae”-pelin, jossa oli Jelly Beaneja, joissa samanvärisissä oli aina hyvänmakuisia (mustikka, mansikka, popcorn…), ja vastaavasti hirveän makuisia (oksennus, uloste, tuhatjalkainen).… Arvontapyörää pyöräytettiin ja valittiin se väri minkä kuva tuli, ja sokkona joku sen värinen karkki suuhun. Itse olin suhteellisen onnekas, sain pari hyvänmakuista ja vain yhden tuhatjalkaisen, mutta muutama kokeilija kyllä yökki pelin jälkeen, hah.

Ilta jatkui pitkään, ja seuraavana päivänä herättiin joskus kahden maissa. Tarkoituksena oli ollut lähteä Heidelbergin linnaa katsomaan, mutta pääsimme Vilman kanssa liikenteeseen vasta neljältä. Päätettiin kuitenkin yrittää ehtiä, sillä olimme ostaneet Vilmalle kolmen päivän lipun, joka kattoi Heidelbergin alueen LU/Mannheimin lisäksi. Matka alkoi hyvin, sillä kaupungissa oli Stadtfest, joten Berliner Platz oli ihan täynnä väkeä, ja myöhästyimme viidellä sekunnilla junastamme, kun jouduimme tunkemaan juhlivien saksalaisten läpi juna-asemalle. No, seuraava juna tuli parinkymmenen minuutin kuluttua, joten jäimme odottamaan sitä. 

Heidelbergiin päästyämme, tarkistin julkisen liikenteen sovelluksesta bussiaikataulut, ja hyppäsimme sellaiseen bussiin joka oli menossa linnalle päin. Tai siis piti olla. Suunnilleen vartin päästä aloin huolestumaan kun pysäkit alkoivat olla yhä enemmän syrjäseudulla, ja lopulta hyppäsimme pois bussista. Olin unohtanut katsoa bussin suunnan, joten olimme matkanneet linjaa väärään suuntaan… Pysäkiltä otimme seuraavan bussin (missasimme jotenkin sieltä lähteneen traminkin) jossa sitten saimme istua tupla-ajan, kun palasimme omia jälkiämme takaisin ja vihdoin linnalle. 

Kello oli siinä vaiheessa päivää kuitenkin jo niin paljon, että olimme nälkäisiä, emmekä olisi ehtineet olla linnalla kovinkaan kauan. Päätimmekin mennä siis suoraan suunnitelmissa olleeseen kehuttuun korealaiseen ravintolaan syömään, joka oli ihan linnan alapuolella ja bussipysäkkiämme vastapäätä. Ruoka oli todella hyvää, mutta krapulaisille matkaajille vähän turhan terveellisen makuista.

Bi Bam Bap

Ludwigshafenin Stadtfesteillä esiintyi lauantaina ilmaiskeikalla Travis, joka on ilmeisesti ihan tunnettu bändi. Vilma sanoi, että niiden biisi on Singstarissakin. Syömisen jälkeen lähdimme siis Heidelbergin kauppakadun kautta takaisin juna-asemalle, ja sieltä Mannheimiin. Ei oltu ehditty käydä uudestaan kaupassa, ja sunnuntaina olisi ollut Paulan läksiäiset, johon tarvitsi käydä kaupassa hakemassa nesteytystä. Kello oli kuitenkin jo niin paljon, ettei kaupat olleet enää auki (en tiedä miten ihmeessä saimme taas niin kauan kulumaan kaikkeen), joten täytyi käydä Mannheimin Rewessä. Sieltä sitten Ludwigshafeniin ja Stadtfestin läpi kävelemään. Ehdimme kuulla Travisin kaksi viimeistä biisiä, ja sen jälkeen lähdimme uupuneina kotiin nukkumaan. 

Sunnuntaina oli vuorossa aamuvarhain retki Strasbourgiin Ranskaan. Mannheimista menee viikonloppuisin busseja sinne, matka kesti reilun pari tuntia, ja lipuista maksettiin 8€(opiskelija) ja 11€(aikuinen) per suunta, eli varsin edullista oli. Koska edelliset päivät oli olleet niin hektisiä, oli kaupunkiin tutustuminen ja reissun suunnittelu jäänyt vähän vähälle, mutta bussissa ehti hyvin lukea hieman matkaoppaita ja ladata kartan puhelimeen. 

Kun päästiin perille, jatkettiin suoraan kaupungin suurelle katedraalille. Siellä oli kuitenkin sunnuntaimessu käynnissä, joten lähdettiin kiertämään keskustaa jalkaisin. Koko kaupungin vanha keskusta on kävelymatkan mittainen, mutta onnistuttiin kyllä kiertelemään vähän pidemmän kautta pikkukarttaa kännykästä tulkitessa. Lounaalla käytiin torin laidalla olleessa ”perinteisessä” ravintolassa, mutta ruoka oli kylmää pastaa, eikä jättänyt meitä kyllä kovin tyytyväisiksi. 

Viimeiseksi suunnattiin la Petite France -kaupunginosaan, jossa oli kaikkein kauneimmat ja idyllisimmät talot. Jotenkin olin odottanut jotain todella hienoa muiden puheista ja matkaoppaista, mutta näkymät olivat aika samankaltaiset kuin kaikissa vanhemmissa saksalaiskaupungeissa. Kävimme kuitekin lopuksi kahvilassa joen varrella, ja jälkkärit oli aivan uskomattoman hyviä. Lopulta käppäiltiin takaisin bussiasemalle, bussiin, jonka kanssa ehtisimme Saksan finaalipeliä katsomaan.

Pelihän meni oikein mainiosti, katsottiin sitä asuntolamme yläkerrassa saksalaisten ja japanilaisten kanssa. Muut meni katsomaan peliä Mannheimiin, mutta olimme Vilman kanssa sen verran väsyneitä reissusta, että päätettiin jäädä ”kotiin” katsomaan peliä. Kun Saksa voitti, lähdettiin Berliner Platzille katselemaan tuuletteluja, mutta suurin osa ihmisistä taisi olla lähtenyt Mannheimiin, joten me lähdettiin nukkumaan.

Sushia, viimeinen tentti ja Neustadt

Viime viikon lopulla ei hirveästi kerennyt rapsoja kirjoitella, sillä sain Vilman tänne seurakseni viimeiseksi saksan viikoksi. Nyt siis pikainen kuulumispäivitys, ja sen jälkeen lähdetään taas juoksemaan nähtävyyksien perässä.

Minulla oli viimeinen tentti perjantaina, joten viime viikon päivät kului muun touhuamisen lomassa opiskellen (tai "opiskellen"). Tämä kurssi oli ainut vähän vaikeampi mitä täällä tuli otettua, mutta koe taisi mennä kuitenkin ihan ok. 

Maanantai illalla Maiko kutsui minut luokseen sushi-iltaan Veronikan kanssa. Mentiin siis hänen kämpilleen ja tehtiin itse sushia. Hauskaa oli ja tulee nyt varmaan tehtyä noita joku kerta kotonakin, kun tietää systeemit. Mitään kaunokaisia meidän paloista ei tullut, mutta oltiin molemmat ensikertalaisia Veronikan kanssa.

Illalla mentiin vielä Cemalin, Ollin ja Karolinan kanssa drinkeille, kun Cemal oli lähdössä keskiviikkoaamuna kotiin Turkkiin. 

Tiistai meni salilla, opiskellessa, sekä illalla Saksan peliä katsellessa. Oli kerrankin sellainen peli (7-1), johon minäkin jaksoin keskittyä, hah! Pelin jälkeen kaupunki raikasi taas autontorvista. Kotona Cemal kävi nopeasti vielä sanomassa heipat ennen kotiin lähtöään, ja yllättävän kivuttomasti sujui hyvästit. Yleensä olen ihan hirveä itkupilli, mutta kai se on niin, että tänne tullessa tiesi joutuvansa jättämään nämä kaverit parin kuukauden päästä. 

Lavastettu opiskeluskene

Deutschland vor!

Keskiviikkona täällä satoi paljon. Oikeastaan koko arkiviikon satoi Ludwigshafenissa, joten pystyi mukamas keskittymään tenttimateriaaleihin. Tai tekemään ihan mitä vain muuta, kuten pesemään suihkun. Pitäähän sitä viikon päästä olevaan lähtöön valmistautua...

Ei täälläkään aina paista aurinko...

Masentava näkymä huoneen ikkunasta

Torstaina Omar, Kati, Veronika ja Adam olivat lähdössä Neustadiin, läheiseen pikkukaupunkiin, käymään ja päätin lopulta lähteä myös mukaan, vaikka olisi ehkä tenttiin kuulunut lukea. Viimeiset mahdollisuudet reissata ja niin edelleen.

Kaupunki oli kaunis, tyypillinen vanha saksalaiskaupunki. Kierreltiin keskustassa hetki, ja käytiin vietnamilaisessa ravintolassa syömässä. Hyvä ruoka oli muilla, mutta minun annos oli lähinnä pelkkää paistettua riisiä :D

Keskustan jälkeen lähdimme vielä kaupungin yläpuolella olleeseen Hambacher Schlossiin bussilla, joka kulki pitkin rinneteitä niin, että melkein meinasi jännittää. Linnalta oli kuitenkin upeat näköalat alas laaksoon, mutta linna itsessään ei ollut kovin kummoinen. Pieni, ja näytti melkein kokonaan restauroidulta, ei siis mitään vanhan ajan tuntua. Kuvaustuokioiden ja maisemien ihailun jälkeen lähdettiin takaisin, muut jatkoivat vielä Speyerniin mutta itse suuntasin kotiin tenttiin lukemaan.

Perjantaina oli tosiaan tentti, jonka suoritin kai kunnialla, ja sieltä sitten suoraan noutamaan Vilmaa Mannheimista. Viikonlopun jutuista ja reissuista täytyy kirjoittaa myöhemmin, sillä nyt täytyy lähteä katselemaan Heidelbergin linnaa :)

Juhlaa ja arkea

Synttäripäivän loppu meni tosiaan jo vähän hilpeämmissä tunnelmissa, Chi toi minulle kakkua tullessaan takaisin kämpille, joten sitä sitten tyytyväisenä mutustettiin ja kerrattiin vanhoja synttäritarinoita. Suunnilleen puolisen tuntia myöhemmin tuli ovelle Olli ja Cemal jäätelökakun kanssa, joten eihän siinä auttanut muu kuin jatkaa samalla linjalla ja syödä vähän lisää.

Chin tuomat kristillisesti jaetut kakkupalat 

Poikien istuessa vielä keittiössä kakkulautaset nenän edessä soi ovikello taas, mutta tällä kertaa siellä oli meidän tämänhetkinen uusi asuntolan toimistotäti uuden Hausmeisterin kanssa (edelliset molemmat kadonneet jonnekin...). Tulivat korjaamaan hanaa, jonka Herr Hoffmann oli luvannut laittaa kuntoon pari kuukautta sitten. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Mielenkiintoisen tilanteesta teki se, että me jatkoimme kakkukestejä kun tämä remonttireiska korjasi hanan ja vielä keittiön lahoavan kaapinkin samalla. Mikäs siinä rupatellessa poranäänen lomassa. 

Illalla mentiin syömään meksikolaiseen ravintolaan, ja meitä olikin melko iso ryhmä koossa. Pöytiä käänneltiin ja väänneltiin että saatiin kaikki mahdutettua "yhden" pöydän ääreen, mutta lopulta sovittiin kaikki. Sieltä jatkettiin pienemmällä porukalla viereiseen irkkupubiin niiden kanssa, joilla ei ollut seuraavana aamuna tenttiä johon lukea. Ihan mukava ilta kaiken kaikkiaan. 

Kukkiakin sain, kaksi kimppua! :> Ihanat ihmiset.

Keskiviikkona Chi laittoi tuulemaan ja alkoi tosissaan tyhjentää kämppää. Eteiseen päätyi niin huonekasvia, pyykinkuivaustelinettä, keittiön apupöytää ja paljon paljon muuta tavaraa. Itsellä alkoi jo vähän henkeä ahdistaa, kun osa minunkin toimintaani vaikuttavista tavaroista alkoi kasaantua kekoon, joten päätin lähteä rannalle rentoutumaan.

Lähdössä olevaa tavaraa alkoi kertyä. Kuvaan mahtui myös synttärikimppu.

Järvenrantanäkymää

Freibad Willersinweiher on kyllä ollut ihan hyvä löytö. Siellä on järvi mihin pääsee uimaan, sekä lisäksi kaksi uima-allasta, joissa toisessa on jopa vesiliukumäki. Harmi vain, että matka sinne Hauptbahnhofilta kestää puolisen tuntia. Kyllä siellä kuitenkin kelpasi päivän köllötellä auringossa, vaikka seuraksi lähtikin vain Kati, ja myöhemmin mukaan tuli Paula ja Kirill. Tämä parivaljakko on nyt löytänyt toisensa, joten Paulasta ei ole paljon lähiaikoina kuulunut, mikä on harmi, sillä hänen kanssaan tuli ennen Suomi-lomaa eniten aikaa vietettyä. Nyt näyttää vähän siltä, ettei tyttöä tule enää juuri näkemään ennen kotiinlähtöä. 

Kotiin päästyä tuli kuurattua muun muassa kämpän seiniä, sillä seuraavana päivänä oli määrä olla meidän alustava huonetarkastus. Cemalille oli sen tarkastuksessa sanottu kahvitahrasta seinällä, että parempi olisi, kun maalaisit seinät uusiksi. Onneksi oli saanut tahrat pois kuitenkin ilman maalaamisia, ja itse tästä valaistuneena sain myös pahimmat mustat jäljet pois keittiön seinistä ihan sienellä ja astianpesuaineella. Lisäksi rahdattiin Chin kasaamia tavaroita ensimmäiselle pahaa aavistamattomalle japanilaiselle kiertoon ja käytiin yön pimeydessä heivaamassa lahjaksi saatu mutta käyttämättä jäänyt pieni kuvaputkitelkkari ulkoroskiksille kuolleen jukkapalmun kera.

Seuraavana aamuna pesaisin vielä lattioita ja hiukan koitin järjestellä paikkoja. Kiirettä ei olisi tarvinnut kyllä pitää, sillä asuntolan työntekijä oli 25 minuuttia myöhässä. German punctuality. "Tarkastus" piti sisällään sen, että tämä nainen käveli sisään ja löi meille saksankieliset laput allekirjoitettaviksi, joissa oli rasti ruutuun -laatikoita siitä mitä pitää ennen lähtöä tehdä. Hän koitti huonolla englannilla kääntää osaa lapusta, mutta totesi lopuksi, että "you can google it or something". Yksi kohdista oli kuitenkin, että siivoa hämähäkinseitit katosta ja seinistä. Kertookohan tämä jotain saksalaisten opiskelijoiden kämpistä... 

Päivä jatkui shoppailureissulla Mannheimiin, joka loppui kuntosalille. Kauhean kätevä tuo Mannheimin pääkauppakatu; voi aloittaa toisesta päästä, ja sieltä hiljalleen edetä kadun toiseen päähän, jossa kuntosali sijaitsee. Ihan salille olin taas menossa, eikä mukaan loppujen lopuksi tarttunutkaan mitään. 

Tällä kertaa muuten salin lisäkuukauden maksu (15e) sujui kai ongelmitta, kun olin siirtänyt saksalaiselle tililleni rahaa sitä varten (Toim. huom. 21.8.: ei sujunut ongelmitta, eivät kuulemma saaneet sitä saksalaiselta tililtä ja penäävät nyt rahaa sähköpostein...). Tämä oli ainut asia mihin tuota tiliä tarvitsin, eli täysin turha harmaiden hiusten aiheuttaja. Nyt en oikeastaan kyllä vieläkään tiedä koska uskallan tilin mennä irtisanomaan pankkiin, kun en mistään näe, onko salimaksu todella laskutettu jo sieltä. Hirveän hyvä tämä Deutsche Bank, yritin mennä sen verkkopankkiin asiaa tarkastamaan, ja huomasin etten ole koskaan saanut postissa verkkopankin salasanaa, vaikka kirjeitä on saapunut vajaa miljoona. Ei ihan putkeen ole mennyt tämä asiakassuhde, en todellakaan suosittele pankkia kenellekään, joka tänne vain hetkeksi tulee... Sokerina pohjalla myöskään saksalaisista pankkiautomaateista en ole löytänyt sellaista kohtaa, josta pystyisi katsomaan tilin saldoa. Ehkäpä siis menen vasta viimeisellä viikolla katkaisemaan tilin. Tai sitten en koskaan, kun en kerran lystistä mitään maksa; olishan se hienoa sanoa että mullapa onkin ulkomailla  pankkitili. Mainitsematta voi jättää osion, jossa kerrotaan sen olevan täysin käyttökelvoton.

Illalla käytiin Allegrossa kolmen euron tarjous-Schnitzeleillä Ollin, Paulan, Omarin, italialaisten ja venäläisten kanssa. Halpa Schnitzel, joten eipä annoksessa suurempaa kehumista ollut, mutta seura oli hyvää. Jatkettiin vielä Orient Loungeen shishalle ja istuskeltiin siellä yli puolenyön. 

Perjantaina oli jälleen selvä rantapäivä, sillä lämpöasteita oli jälleen kolmisenkymmentä. Tällä kertaa mukana oli Kati, Omar, Cemal, Olli, Ana ja Julia. Vietettiin auringossa vajaa viisi tuntia löhöten, uiden ja lopuksi pallolla pelaten (kyllä, minäkin välillä jopa osuin palloon). Kotimatkalla tein hätäshoppauksen Rathausissa kun edellisenä päivänä ei ollut lykästänyt. Illalla oli tiedossa "suit partyt" Prinzin basementissä ja tarvitsin korkokengät kaapissa koko semesterin lymynneen hienomman mekon kanssa.  Kengät löytyi ja iltapäivä menikin iltaan valmistautuessa. 

Matkalta löydettiin isoja karhunvatukkapensaita,
en tiennyt että kasvavat niin suurina, ainakin täällä lämpimässä. 

Kotimatkalla

Prinzillä otettiin virallisia koulukuvia ja vähemmän virallisia kaverikuvia Adamin toimesta. Näitä toivottavasti tulee Facebookkiin tai muuten minulle asti, itselle ei tullut hölmönä mieleen napata omalla puhelimella yhtään kuvaa. Mutta hienoa oli kun kaikki oli pukeutuneet kunnolla, vaikkei asut ehkä kovin hyvin jo melko likaiseen kellariin sopineetkaan. Siellä kuitenkin juhlittiin alkuilta, löytyi muun muassa Chin absinttia ja minun tekemiäni fisumaistiaisia, joten tunnelman voi kuvitella. Lähdettiin kuitenkin Karolinan kanssa puolessa välissä iltaa pois hänen saksalaisen kaverinsa valmistujaisiin, josta jatkettiin Mannheimiin pubiin istumaan, ja kyllä vähän kaduttaa etten jäänyt vaihtareiden kanssa luultavasti viimeisiin basement partyihin.

Seuraava päivä oli luonnollisesti ihan hirveä, ja heräilin lopulta viiden aikaan iltapäivällä. Ilta kului jokseenkin turhanpäiväisissä merkeissä, mutta puolenyönaikaan intouduin vielä tekemään nälkäisenä lättyjä. Onpahan nyt jotain mukamas leivottukin tässä asunnossa. Chi katseli huvittuneena touhujani, mutta uskaltautui kuitenkin yhden (lievästi palaneen) lätyn syömään iltapalaksi, ennen kuin hipsi nukkumaan poikaystävänsä luokse.

Tänään käytiin Karolinan kanssa puistossa hengailemassa, mutta ei siellä pystynyt kauaa olemaan, kun oli niin kuuma. 35 asteisena kesäpäivänä olisi parempi paikka ollut jälleen ranta, niin olisi päässyt vähän vilvoittelemaan välillä. Sain itseni myös raahattua salille jälleen, mutta muuten päivä on kyllä mennyt vältellessä tenttimateriaaleja, jotka jo vähän vaatisivat huomiota. Huomenna sitten...

Jalkapalloa katsomassa

Jihuu synttärit!! Saako 24-vuotias olla innoissaan syntymäpäivästään? No, minä ainakin olen. Illalla mennään porukalla syömään ja muutamalle drinkille, mitään örvellystä ei tänään ole kuitenkaan tiedossa, sillä suurimmalla osasta porukkaa on huomenna tentti. Se osuus hoidetaan sitten perjantaina, heh. Juhlimisen aihetta riittää, sillä tällä viikolla on kahdet synttärit, sekä ainakin kahden ihmisen farewell-partyt samassa paketissa. Nyt alkaa siis myös tämä osio, kun pitää alkaa hyvästelemään ihmisiä...

Päivään tuli hyvä aloitus, kun heräsin kämppiksen touhuamisiin ennen kahdeksaa aamulla. En tiedä pakkasiko se vai mitä, mutta aikamoinen kolina kävi, vaikka taisi yrittää olla hiljaa. Yöunet jäi siis vähän vähäisiksi, sillä olin eilen katsomassa Saksa-Algeria -peliä Mannheimissa jäähallissa jossa oli iso screeni. Kotiuduin vasta yhden jäljistä, kun peli jatkui niin myöhään ja kävelimme kotiin. Tunnelma oli pelin alussa ja lopussa mainio, Saksahan voitti pelin lopulta jatkoajalla, mutta keskivaiheilla oli ihmisten naamat stadionilla vähän vakavia :D Oli hauska nähdä yksi peli tuollaisessa ympäristössä, kyllä tämä on vaan jalkapallohullua kansaa. Kotiin kävellessä soi autojen torvet ja ikkunoista lepatti Saksan liput.

Tänään aloitin kämpän klaaraamisen sellaisella pienellä askeleella, että otin valokuvat pois seinaltä, johon olin ne nastoilla kiinnittänyt. Meillä on torstaina alustava huonetarkastus, enkä usko että tykkäisivät että seinään on tökitty reikiä, hups hups. Mutta ei ne tuolta "rappauksesta" näy. Chin lähtöpäivä aikaistui ja hän lähtee kotiin jo 15. päivä, kun minä lähden 20. joten joudun lopulliset tyhjennykset tekemään itse :( Suurin osa tavaroista on myös Chin hankkimia tässä kämpässä, joten viimeiset päivät syödään Vilman kanssa täällä varmaan pahvilautasilta, kun astiat lähtevät takaisin omistajilleen...

Viime viikonloppu meni aika tylsissä tunnelmissa, en oikein saanut kontaktia täällä keneenkään, kaikki tuntui opiskelevan, tai touhuavan omissa porukoissaan mihin ei ilmeisesti mahtunut mukaan. Muun muassa tämä porukka kenen kanssa olin Hollannissa; juttelin yhden heistä kanssa sunnuntaina ja valitin kun on niin tylsää, että sopiiko tulla huomenna käymään, niin hän vältteli hieman vastaamista ja seuraavana päivänä ilmestyi Facebookiin heidän ryhmäkuviaan kun olivat Strasbourgissa käymässä. Jaaha. Onpahan nyt sitten ainakin luettu useamman sataa sivua Game of Thronesia eteenpäin. Opiskelua en sentään ole harrastanut kahta viikkoa ennen tenttiä.

Eilen kuitenkin oli tosiaan tuo jalkapallopeli ja tänään mennään syömään, että eiköhän tämä iloksi taas muutu :) Tässä on enää vai niin vähän aikaa jäljellä, että tuntuu tyhmältä tuhlata sitä yksin kotona.